Puna-Mustat on julkaissut jatkosopimuksia tulevalle kaudelle Ykköspesikseen. Jokeripaidan myös ensi kesänä Meilahdessa pukee päällensä lyöjäkuningas Jere Dahlström. Lisäksi jatkosopimukset on julkaistu Veli-Matti Sigvartin, Nooa Hoikan ja Markus Hakalan kanssa. Jo kesällä julkaistiin nuorten pelaajien jatkosopimukset Viljami Heinimäen, Eero Karppisen, Aksel Kesäläisen sekä Luukas Taajamaan kanssa.
Jere Dahlström pelasi Puna-Mustissa kuluneena kesänä 21 ottelua ja paukutti niissä huimat 2+79 juoksua. Tätä iloa ja ammattitaitoa nähdään myös ensi kesänä Meilahdessa, kun Jere Dahlström jatkaa Puna-Mustien jokeripaidassa yksivuotisella sopimuksella.
"Pumussa jatkaminen oli hyvin helppoa. Asiat ovat toimineet hienosti ja nyt vain jatketaan hienosti alkanutta tarinaa ensi kesänä", kommentoi Dahlström jatkosopimustaan.
Viime kaudella kapteenina toiminut Veli-Matti Sigvart jatkaa Pumussa ensi kaudella yksivuotisella sopimuksella. Nopeita jalkoja tarvitaan ja viime kaudella Sigvart toikin 25 otteluun 59 juoksua.
"Helsingissä on aistittavissa orastavaa pesisbuumia, niin toivotaan, että yleisökin löytää lehtereille viimeisten pelien tapaan myös ensi kesänä", kannustaa Sigvart.
Kuluneen kesän nousukarsintapeleissä ratkaisujuoksun lyöneen Nooa Hoikan kanssa Puna-Mustat on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen. Kauden keskivaiheilla jokeripaitaan siirtynyt Hoikka muodostikin Jere Dahlströmin kanssa kunnioitusta herättäneen lyöjätandemin.
"Mitä sitä hyvää vaihtamaan. Kumuraa Meilahdessa myös ensi kesänä", kommentoi Hoikka jatkosopimustaan.
Viime kaudella etenijänä huimalla kärkilyöntiprosentilla 80,67 toiminut Markus Hakala on solminut Puna-Mustien kanssa 1+1 -vuotisen sopimuksen.
Hakala odottaakin jo innolla tulevaa kesää: "Huippufiilikset jatkaa kasvattajaseurassa".
Puna-Mustat halusi pitää kiinni omista lahjakkaista nuoristaan ja teki jo kesällä pitkät jatkosopimukset Viljami Heinimäen, Eero Karppisen, Aksel Kesäläisen ja Luukas Taajamaan kanssa. Kaikkien neljän sopimukset ovat mallia 2+2 vuotta.
Tutut miehet pumun pelinjohtoon
Puna-Mustien pelinjohtoon palaavat vuoden tauon jälkeen pumulaisille tutut miehet, kun Antti Väistö ja Aleksi Toropainen tarttuvat Pumun ruoriin. Väistö ja Toropainen tekivät vaikutuksen jo ensimmäisellä visiitillään Pumussa toissa kaudella, kun kaksikko johdatti Puna-Mustat nousukarsintoihin.
Edustuksen valmennuksessa jatkaa viime kaudellakin mukana ollut Mikko Pirhonen. Pirhosen vastuulla on myös Akatemia-joukkueen pelinjohto.
Uutena miehenä joukkueen valmennusrinkiin liittyy Harri Yrttiaho, joka vastaa joukkueen fysiikkavalmennuksesta yrityksensä SAHA Trainingin kautta.
Puna-Mustien tämänhetkinen sopimustilanne
Markus Hakala 1+1 vuotta
Jere Dahström 1 vuotta
Nooa Hoikka 2 vuotta
Miika Riikonen 2 vuotta
Veli-Matti Sigvart 1 vuotta
Leevi Lehto 2 vuotta
Viljami Heinimäki 2+2 vuotta
Eero Karppinen 2+2 vuotta
Aksel Kesäläinen 2+2 vuotta
Luukas Taajamaa 2+2 vuotta
Tiedotamme lisää sopimustilanteesta lähiaikoina. Ajantasaiset sopimusuutiset saat tietoosi ensimmäisenä Instagram-tililtämme pumu_helsinki
.
Comments