top of page

PELISÄÄNNÖT

Haluamme tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle tasapuolisen mahdollisuuden harrastaa, kehittyä ja pelata. Pääpaino on siis harrastamisessa ja siinä, että jokaista lasta kehitetään ja pyritään pitämään joukkuetoiminnassa mahdollisimman pitkään mukana. Koska jokainen rooli ja pelipaikka on pesäpallossa yhtä tärkeä, on jokaisen roolin ja paikan monipuolinen harjoituttaminen tärkeää. Harjoituksissa keskitytään lajitaitojen lisäksi kehonhallintaan ja koordinaatioon, koska lapset ja nuoret kasvavat koko ajan.

 

Pelaajan tulee omasta puolestaan haluta sitoutua joukkueen toimintaan ja olla hyvä joukkuekaveri. Pelaajien vanhempina kannamme tasapuolisesti vastuuta joukkueen ja seuran yhteisistä tehtävistä, käyttäydymme asiallisesti, ja pyrimme omalla toiminnallamme luomaan kannustavan ilmapiirin. Kannustamme lapsia ja nuoria omatoimiseen harrastukseen kulkemiseen, kun se on mahdollista turvallisuudesta tinkimättä.

 

Puna-Mustat on sitoutunut noudattamaan pelaajille ja vanhemmille kirjattuja yhteisiä pelisääntöjä kuten peluutus, joukkueiden toimintaperiaatteet, kiusaamiseen puuttuminen sekä eettiset ohjeistus.

Tiesithän, että valokuvia saa ottaa omaan käyttöön, mutta oman lapsen joukkueen otteluvalokuvia tai videoita ole lähtökohtaisesti lupa julkaista henkilökohtaiselta tililtä. Seuralle annettu valokuvauslupa koskee vain seuran tai joukkueen omia viestintäkanavia.

IMG-20220907-WA0018.jpg
bottom of page