Hienoa, että naispesis herättää kiinnostusta ja ajoittain myös keskustelua aina vieraskirjaa myöten. Niinpä voisin omalta osaltani tarjoilla muutaman sanan PuMun naisten ja B-tyttöjen tilanteesta. Tämä katsaus siis tammikuulle asti päävalmentajan silmin tarkasteltuna, parhaillaan enemmän yleisen ihmettelijän aatoksin pohdittuna.

Nuorempien kanssa tekeminen on ollut viime kauden päätökseen nähden luontaista jatkumoa sille uutena opitulle ja hyväksi havaitulle harjoittelukulttuurille, jonka päälle on ollut helppoa lähteä asioita rakentamaan. Tätä taustaa vasten on ollut luonnollista, että tässä oravanpyörässä pidempään polkeneet ovat olleet lähempänä valmennusjohdon okulaarien polttopistettä. Mutta ei huolta, sekä nuorisoketju että vanhuskaartikin ovat sinnitelleet tiukasti kintereillä kieli vyön alla!

Sellaiset kauniit ja yleisessä käytössä kuluneet fraasit kuten ”aktiivista osallistumista” ja ”eteenpäin kehittävää harjoittelua” ovat toteutuneet allekirjoittaneen näkökulmasta ehkä paremmin kuin koskaan ja nousseet jopa käytännön tasolle ikuisten sananparsien maineestaan. Kiitos kuuluu monelle yksittäiselle tekijälle, eikä vähiten parantuneille harjoitteluolosuhteille.

Kuitenkin ensimmäistä kertaa miesmuistiin myös joukkue kaikkine pelaajineen on ollut aidosti yhtenäinen, yhteen hiileen puhaltava ja toisiaan kannustava. Timppaa lainaten voisi jopa todeta, että joukkue on kerrankin ”enemmän kuin osiensa summa”.

Paljon pitkäjänteisyyttä on siis mukana tekemisessä, ja näitä tavoitteita palvelee hyvin se, että ensimmäiset harjoituspelit on pelattu pelkästään B-ikäisten pelaajien voimin. Hyvät tulokset Tampereen halliturnauksesta (epävirallisen kirjanpidon mukaan PuMu-Valo jaksot 0-5, 1-2 ja PuMu-Hämeenkyrö vain yksi jakso 7-7) herättävät sopivassa suhteessa positiivista hilpeyttä kuin tekemisen nöyryyttäkin. Ne kasvattavat varmasti joukkuetta kokonaisuutena tuleviin B-ikäisten hallipeleihin, mutta osoittavat samalla, että pesäpalloa ei myöskään pelata syntymävuosilla, vaan mailalla, räpylällä ja ripeillä liikkeillä. 

Kokeneempien pelaajien merkitys joukkueessa kasvaa varmasti päivä päivältä pakkasten lauhtuessa ja kevätauringon sulattaessa Meilahden kenttää. Joukkueen päämäärätietoinen lähtökohta on kuitenkin ollut se, että nuoret saavat kasvaa ratkaisijan rooleihin myös Ykköspesiksessä. Ehkä joissain tämä on herättänyt pelkoa tai epävarmuutta. Mutta lähes vastaavaa oli tilanne vuotta aiemmin, jolloin rungoltaan pitkälti C- ja jopa D-ikäinen joukkue lähti kunnianhimoisesti pelaamaan noususta Sari Siiroloita, Päivi Väistöjä ja kumppaneita vastaan tiedostaen sen, että aiempina kausina jopa pelkästään B-ikäisistä koostuneet joukkueet olivat vastaavissa tavoitteissaan epäonnistuneet. 

Mittakaavat ovat tietenkin nyt toiset, mutta tosiseikat täysin samat. Siinä missä viime vuonna vastassa oli uransa ehtoopuolella jäähdytteleviä pelaajia, astelee ensi vuonna kiilaan paremmin harjoitelleita ja valmistautuneita vastustajia. Yhtä lailla vastapuolelle astelee myös paremmin valmistautunut PuMu. Henkilökohtaisesti tarkasteltuna voisin sanoa sen jopa olevan parhaiten urheilullisesta näkökulmasta loka-joulukuunsa viettänyt pesisjoukkue, jossa olen ollut mukana. 

Johtavana ajatuksena olen itse pitänyt sitä, että nuoremman, heikomman ja huonomman on tehtävä aina jotain toisin tullakseen rinnalle ja ohi; laadukkaammin, huolellisemmin ja keskittyneemmin. Se mitä muut tekevät, ei riitä. On tehtävä vielä vähän enemmän. Ja Curt Lindströmiä mukaillen, lite bättre! 

Ps. B-tyttöjen halliturnauksesta luvassa varmasti tarinaa, valtatie 2:n uutena kestokuluttajana lasken jo tunteja ja minuutteja PuMu-kohtaamisen alkuun!