Mainospalkki
Mainospalkki

NYP: PuMun naisrinki joulua kohti jolkotellen
13.12.2009 20:54

Hyvään vauhtiin päässyt PuMun naisten ja B-tyttöjen harjoitusryhmä vietti vauhdikkaan ja testeihin painottuneen viikonlopun itsenäisyyspäivän tienoilla. Aivan Linnan juhlien kaltaista pukuloistoa ei sentään juoksuradoilla ja punttisalilla nähty, mutta isänmaallista teemaa edusti puolestaan testien asenne, ”Verta, hikeä ja kyyneliä”, kuin suoraan mahtimies Churchillin puheesta. 

Ja jottei karu totuus kätkeytyisi vain kauniiden sanojen taakse, voi harjoituskalenterin lisäksi myös testien tuloksista lukea alkutalven uurastuksen määrän. Lähes kahden kuukauden aikana ovat rautakiekot nousseet Pirkkolan punttisalilla ja tossut tömistelleet niin Pallomyllyn areena-aluetta kuin kenttää reunustavia juoksusuoria sekä Pelimannin koulun liikuntasalin pintaa. 

Niinpä viikonloppu tarjosi pelaajille ja valmennustiimille myös hetken huokaisuun ja rauhoittumiseen; nyt oli rennon mökkeilyn lomassa hyvä mahdollisuus tutkia missä mennään ja mitä on edessä. Ja mikä tärkeintä, viettää kerrankin yhteistä aikaa joukkueen kanssa erossa mailoista, palloista ja räpylöistä. 

Vauhdikas viikonloppu starttasi jo torstaina punttitesteillä Pirkkolassa. Paikalle saapui  ennätysosanotto, sillä loppusyksyn ja alkutalven ajan tahtia hidastaneet flunssa-aallotkin näyttivät väkimäärän perusteella olevan jo voitettua kantaa. 

Alun tuumailun jälkeen toinen toistaan raskaammilta näyttäneet levytangot lähtivätkin liikkeelle vakaasti vailla minkäänlaista huojuntaa. Silmiinpistävää oli koko joukkueen ennakkoluulottomuus tekemiseen. Ajoittain rauta liikkuikin sellaista vauhtia, että yhdessä vahtimestarin kanssa pelättiin jopa sen loppumista kesken salin uumenista. 

Perjantaina iloinen retkikunta jatkoi matkaansa ensin Järvenpäähän, jossa jäähallin kätköissä juostiin 30 metrin juoksutestit, heitettiin kuntopalloa sekä loikittiin. Reipas kaksituntinen puristus tiivisti numeeriseen muotoon monia tosiseikkoja; jokaisen pelaajan tuloksista löydettiin paljon positiivista, mutta vuodenaikaan nähden onneksi myös jotain parannettavaakin. Vielä ei siis tarvitse jäädä lepäämään laakereilleen! 

Seuraavaksi matka jatkui ruokailun jälkeen kohti viikonlopun viimeistä etappia, Lahden kupeessa sijaitsevaa Messilän lomakeskusta. Kahden enemmän tai vähemmän levätyn yön lomassa ohjelmaan kuului ajanviettoa niin Lahden keskustassa kuin Messilän mökkiympäristössä. Lauantai-iltaa tahditti kaiken muun ohella joukkueen yhteinen palaveri, joka monien väsyneiden silmäluomien takaa käynnisti myös useita hyviä ja kantaa ottaneita puheenvuoroja. 

Jotain joukkueen aina aktiivisten duracell-pupujen akkujen tyhjentymisestä treenisesongin aikana kertoi se, että normaalisti porukan suulaimmat henkilötkin vaikuttivat paikka paikoin yllättävänkin rauhallisilta. Lepo tuli kaiketi tarpeeseen! Henkinen kantti joutui puolestaan ajoittain koetukselle lauantai-illan ohjelmaa suunnitellessa, kun pika-aikataululla illanvieton ainoiksi toteutuskelpoisiksi ohjelmanumeroiksi tarjoutui ainoastaan hyppy Lahden suurmäestä. Vapaaehtoisten käsiä ei noussut pystyyn, luultavasti hyvä niin! 

Kaiken kaikkiaan viikonloppu tarjosi paljon positiivisia kokemuksia, ja myös koko joukkueen voimin toteutettua saadut testit olivat hyvä päätös pitkälle harjoitusrupeamalle. Autuaaksi eivät numerot ja arvioinnit tee edes didaktiikan intoilijaa, vaan tärkeämpää alkutalven aikana on ollutkin havaita se yksilöiden kuin myös koko ryhmän vireystila, joka on heijastunut pelaajien suorituksista niin laji- kuin oheisharjoittelussakin ennen treenejä ja etenkin niiden jälkeen. 

PuMun B-tyttöjen ja naisten rinki jatkaa valmistautumistaan ensi kesän koitoksiin kevyellä joulun tienoon harjoitusjaksolla, jonka perään pyörähtää käyntiin täysi tohina taas tammikuun alussa. Tapahtumakalenterin kirkkaampia väriläiskiä ovat tammikuun lopussa Tampereen Pirkkahallissa pelattava harjoitusturnaus sekä helmikuun puolivälissä Raumalla iskettävät B-tyttöjen halli-SM-turnauksen karsinnat. 

Sitä ennen ennättää kuitenkin kertyä vielä paljon pallonjälkiä mailan eristysnauhaan, venymiä lyöntiverkkoihin, newtoneita hartiapankkiin ja pohkeisiin sekä juoksumaileja mittariin. Työnteko jatkukoon!

 

- hiuksekkaampi ja pyöreämpi MP-

 

Ps. Kuviakin otettiin, peukalo keskellä kämmentä yritetään saada niitä näkyviin mahd. nopeasti! 

Viimeksi päivitetty 13.12.2009 20:59
 

Seuraavat ottelut

Ei tapahtumia
Ei tapahtumia
Ei tapahtumia
C-tytöt alue Vihti - PuMu
Su 12.09. klo 00:00
C-pojat alue PuMu - Lahti
Ke 08.09. klo 17:30
Ei tapahtumia

Tule pesiskouluun!

Mainospalkki

Yhteistyökumppanit

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki