Mainospalkki
Mainospalkki

Puna-Mustaa pakinaa, osa 6: Laatua, toistoja ja hikeä
02.12.2009 20:10

PuMu:n miesten harjoittelu on ollut käynnissä lokakuun puolivälistä alkaen. Toistaiseksi harjoittelun painopiste on ollut pohjien luomisessa. Kestovoimatyyppinen lihaskuntoharjoittelu yhdistettynä liikkuvuuden ja maitohapottoman nopeuskestävyyden kehittämiseen ovat taanneet hikisiä mutta kehittymisen kannalta tärkeitä treenejä. Tuttuun tyyliin osallistujamäärä on kasvanut sitä suuremmaksi mitä pidemmälle syksyä ollaan menty mutta yhtenä pääteemana onkin ollut harjoittelun tekeminen omatoimisemmaksi jolloin kavereiden naamat tuntuvat tuoreilta vielä keväällä ja ennen kaikkea syksyllä johon toiminta tähtää. Harjoittelua on viety uusille urille mm. erilaisten kehonhallintaharjoitusten sekä toiminnallisen harjoittelun kautta ja tätä reittiä on tarkoitus seurata jatkossakin.

Joukkueen keski-iän voi jo nyt luvata tippuvan viime kesästä jolloin kokoonpanossa esiintyneiden keski-iäksi kirjattiin 31,7 vuotta. Harjoitusryhmässä on siirrytty uusien ikäluokkien kimppuun kun sekä 80-luvun lopulla syntyneitä että 90-lukulaisia on nähty hikoilemassa ahkerasti. Heitä sparraamassa sekä opastamassa ovat olleet esimerkillisellä asenteella esim. Jaakko Antila sekä Mikot Lehtinen ja Mäntylä joiden käytännön kokemus tarttuu väkisinkin kun pitää silmät auki ja pään pystyssä. Vuodenvaihteen jälkeen toiminnan kehittäminen jatkuu pelinomaisilla harjoitteilla sekä lajiharjoittelun painotuksen voimakkaalla kasvulla. Pääpaino on kuitenkin laadussa sekä kilpailutilanteiden luomisessa harjoitusten sisälle. 

Seuran sisällä ja alueen pesäpallossa yleisemminkin on tällä hetkellä tekemisen meininki ja meneillään on useita hyviä projekteja jotka tähtäävät toiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Miesten edustusjoukkueen ensi kesän kokoonpanoa en pysty tähän kirjoittamaan koska en sitä tiedä mutta harjoitusryhmässä on niin määrää, laatua kuin motivaatiotakin joten juhlapyhien jälkeen isketään entistä tiukemmin uusien haasteiden kimppuun. Ennen joulua miehistöä testataan vielä jotta kehittyneet ominaisuudet voidaan nähdä muutenkin kuin silmämääräisesti. Viime viikonlopun harjoituksissa eräs nimeltä mainitsematon pelaaja kiteytti syksyn harjoittelun hedelmät osuvasti todetessaan että ”On muuten keskivartalossa uudenlainen tunne heiton aikana. Ikään kuin siellä olisi sellainen kontrolli”. Siitä on hyvä jatkaa.

 

-MP-

 

Kirjoittaja on kiinnostunut vuokraamaan peräkärryn egonsa kuljettamista varten

 

 

Seuraavat ottelut

Ei tapahtumia
Ei tapahtumia
Ei tapahtumia
C-tytöt alue Vihti - PuMu
Su 12.09. klo 00:00
C-pojat alue PuMu - Lahti
Ke 08.09. klo 17:30
Ei tapahtumia

Tule pesiskouluun!

Mainospalkki

Yhteistyökumppanit

Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki