Pelit on tältä kesältä pelattu ja ennen katseen kääntämistä tulevaan on syytä niputtaa päättyneen kauden loppu. Nousukarsintapelit olivat kiistaton pettymys ja kaikki kunnia kuuluu sille joka teki otteluissa parempaa jälkeä. Vaasa oli parempi joka osa-alueella ja se oli kesän ainoa vastustaja joka pystyi lyömään meidät puhtaasti joten jossitteluille ei jäänyt sijaa. Otteluiden tulos ei ollut missään nimessä yhdentekevä ja tappio tuntui siltä miltä tappion pitääkin tuntua mutta elämä jatkuu.

Kauden jälkeen (kuten sen aikanakin) olen löytänyt itseni keskusteluista pääkaupunkiseudun pesäpallon tilasta ja tulevaisuudesta. Seuraavassa esitän oman näkemykseni asiasta ja siihen yhdistyy luontevasti se kuinka Puna-Mustien miesten edustusjoukkue lähtee tulevan kauden harjoitteluaan rakentamaan. Ensinnäkin on eroteltava suuremmat, rakenteelliset kysymykset ja operatiivinen urheilutoiminta toisistaan. Tällä tarkoitan sitä, että on eri asia kuinka miesten ylimpien sarjatasojen sarjajärjestelmät rakentuvat ja kuinka me voimme valmistautua. Näkökantani on yksiselitteisesti se, että harjoittelun rakenteiden tulee olla junioritoiminnasta aikuisiin sellainen että se mahdollistaa huippu-urheilutoiminnan kehittämisen jatkossa eli se antaa parhaat mahdolliset valmiudet kokeilla omia rajojaan unohtamatta niitä joiden intressit ovat harrastuspuolella.

On yleisesti tunnustettu tosiasia että suurimmat panostukset tulisi tehdä kasvuikäisten harjoitteluun jotta urheilijan elämään kuuluvat asiat kuten levosta, ravinnosta, lihastasapainosta, lihashuollosta ja lajitekniikoista huolehtiminen tulevat opituiksi riittävän ajoissa. Tätä tukemaan alueen seurat ovat halunneet luoda entistä parempia mahdollisuuksia nuorille ja aikuisille harjoitella määrällisesti riittävästi laadun ollessa pääasia. Valmennustietouden levittäminen ja valmentajapohjan laaja-alaistaminen ovat tässä aivan keskeisessä osassa. Vain teoilla on tässä katsannossa mielestäni merkitystä ja itse kannan korteni kekoon valmentamalla loppuvuoden aikana pääkaupunkiseudun C- ja B-junioreita sekä Puna-Mustien miesten joukkuetta yhteensä 30-35 tuntia viikossa.

Puna-Mustien miesten joukkue on edennyt muutaman viime vuoden aikana lohkon kärkiotteluihin saakka melko samalla joukkuerakenteella. Myös harjoitteluvuorot ja vuoden kokemuksen perusteella myös harjoittelumallit ovat olleet pitkälti samankaltaisia muutaman vuoden ajan. Myös joukkueen ikärakenne on hiljalleen muotoutunut sellaiseksi että keski-ikä lienee hilautunut lähemmäs 30 kuin 20 ikävuotta. Itse haluan rikkoa tämän kaavan ja kääntää uuden lehden harjoittelussa.

Talven harjoittelusta ja harjoitusringistä voi lukea tarkemmin ensi viikolla PuMun nettisivuilta mutta harjoituksellisesti lähdemme keskittymään seuraaviin asioihin: Liikkuvuuksien kehittäminen, pohjan rakentaminen intervallityyppisten peruskestävyys-, lihaskestävyys- ja voimakestävyysharjoitteiden avulla, nopeusharjoittelupohjien rakentaminen maitohapottomien nopeuskestävyysharjoitteiden avulla sekä räjähtävän voiman ominaisuuksien ylläpitäminen. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa entistä huolellisempaa ja ammattimaisempaa tekemistä mutta niin että urheilija ottaa itsestään vastuun miettimällä esim. itselleen tarkoituksenmukaiset suorituspaikat.

Em. harjoitukset kun pystyy suorittamaan muutenkin kuin yhteisharjoituksina jolloin pääkaupunkiseudulla korostettuun asemaan nouseva matkustaminen ja välimatkat näyttelevät entistä pienempää roolia. Tarkoituksena on tarjota ammattitaitoisesti toteutettua harjoittelua johon kuuluvat kyseisten treenien lisäksi myös joukkueen yhteiset harjoitukset. Kaiken kaikkiaan kyseessä on siis projekti joka tähtää urheilullisten pohjien kehittämiseen nykyistä sarjatasoa korkeammille tasoille jotta kaikki olisi valmiina jos taloudellinen tilanne antaisi jatkossa mahdollisuuden nousta mittaamaan omaa tasoaan sarjatasoa ylemmäs. Kuten sanoin, aiheesta lisää ensi viikolla mutta seuraavaksi hieman pohdintaa alueen pesäpallon kehitysmahdollisuuksista omasta näkökulmastani.

On fakta että nykytilanteessa ei ole nähtävissä sellaista tahoa joka onnistuisi keräämään ykkössarjassa tarvittavat rahat Helsingin talousalueelta. Mikäli sellainen löytyy, olen enemmän kuin iloinen myöntämään olleeni väärässä. Yksinkertainen ajatusmalli olisi miettiä että mikäli pienemmätkin talousalueet kykenevät elättämään ykköspesisjoukkueen, Helsingin tulisi myös pystyä siihen. Totta mutta toisaalta on myös ajateltava että pesäpallon ykkössarjajoukkue jonka realistinen tavoite olisi esim. säilyä sarjassa on alueen yritysmaailmassa kiinnostavuudeltaan jo yksistään urheilupuolella jossain sijoilla 40-60 ja nykytaloustilanteessa tuettavien projektien määrä on murto-osa siitä jo aiemminkin rajallisesta määrästä.

Mieleen tulee valmentajaguru Kyösti Lampisen tarina siitä kun mies revittiin alppihiihtopuolelta hommiin squash-liittoon tekemään projektia jonka tarkoituksena oli saada mitali omista MM-kisoista. Lapin pojan piti löytää jostain rahaa kisojen järjestämiseksi ja joukkueen harjoittamiseksi. Hetken mietittyään Köpä matkusti Mannerheimintien alkupäähän ja käveli sisään jokaiseen sen varrella sijainneeseen yritykseen tarjoamaan itse tekemäänsä esitettä asiasta ja neuvottelemaan sponsoroinnista. Lopputuloksena olivat kotikisat joista tuliaisina oli myös se kaivattu mitali. Varjopuolena toki oli jonkinasteinen hermoromahdus ja kariutunut avioliitto.

Tarinan opetuksena oli ja on se, että päättäväisyydellä ja täydellisellä sitoutumisella saadaan aikaan kovia tekoja mutta ne jotka sitoutuvat erilaisiin projekteihin muuten kuin puheen tasolla ovat erittäin vähissä eikä muuta voi olettaakaan. Siviilipuolen asiat painavat aina vaakakupissa enemmän ja näin pitää ollakin. Ne jotka työtä seuroissa tekevät ansaitsevat mielestäni suuren hatunnoston eikä keneltäkään voi vaatia esim. mittavien taloudellisten riskien ottamista lainanoton muodossa jotta ykkössarjavaihe saataisiin ylitettyä kasaamalla joukkue jolla nousu pääsarjatasolle olisi realismia. Täytyy myös muistaa ettei lajiliitolla ole sen enempää rahaa kuin tasapuolisuuden nimissä mahdollisuuksiakaan ryhtyä tukemaan minkään yksittäisen seuran/joukkueen pyrkimyksiä nousta pääsarjaan.

Ajatus erillisestä edustustoimintaan keskittyvästä seurasta ei ole kuolleena syntynyt mutta sen rahoituspohja on aivan vastaava mysteeri ja mikäli projekti ei ole alueen seurojen yhteinen, alueellisen yhteistyön mahdollisuus kaatuu siihen että toiminta leimautuu yksittäisten henkilöiden tai yhden seuran puuhasteluksi. Tämän vuoksi haluan keskittyä kehittämään alueen urheilutoimintaa koska siellä jos missä kyetään siirtymään puheista tekoihin.

Kirjoittaja vastaanottaa kritiikkiä ainoastaan karkauspäivinä ja hänen mielipiteensä ovat oikeita.